Ilarin blogi

21.11.2011: Autotalo täyttää 2-vuotta

 

. Olemme kohta työskennelleet kaksi kokonaista vuotta uudessa autotalossamme Kaitilankadulla

Aika on kulunut todella nopeasti ja kauppa käynyt ihan mukavasti. Näiden kahden vuoden aikana olemme kehittäneet toimintaamme asiakkaidemme toiveiden ja tarpeiden mukaisesti ja hioneet eri osastojemme toimintoja entistä paremmiksi. Kaikki näyttää tässä vaiheessa toimivan niin kuin suunnitelmissamme olimme ajatelleet.

 

Meillä Ympäristön Autossa kaikki autoiluun liittyvät palvelut on koottu saman katon alle. Tästä on kiistatta hyötyä autoa ostaville ja huoltaville asiakkaille. Edustamamme vahvat automerkit, laajat varaosa- ja tarvikepalvelut, pika - ja normaalihuollot, kolarikorjaukset sekä modernit maalaamopalvelut samassa talossa muodostavat aika täydellisen kattauksen näillä kulmilla. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että tuo kokonaisuus toimii saumattomasti.

 

Näin synttäriviikkojemme alkaessa on koko talomme täynnä tarjouksia. Uusien autojen mallistomme on uudistunut tasaisesti viimeisen vuoden aikana. Laajasta valikoimastamme löytyvät niin tila-autot isomman perheen kuin pienemmät menopelit pienemmän perheen tarpeisiin - varmasti sopivat ratkaisut jokaisen omaan elämäntilanteeseen. Nyt meillä on myös hyvä valikoima tarkastettuja vaihto-autoja ja tarvikepuolella paljon hyviä tarjouksia talviautoiluun.

 

Autotalomme toiminta niveltyy saumattomasti Osuuskauppa Ympäristön muuhun toimintaan. Agrimarketin täydentävät palvelut ovat aivan vieressä ja maailman suurimman Prisman tarjonta on sekin vain kivenheiton päässä. Olemme vahvasti autoilevan asiakasomistajien asialla, sillä Bonusostoiksi luetaan uuden auton osalta 2000 ja käytetystä autosta 1000 euroa. Bonusta saa myös kaikista huolloista ja varaosista. Lisäksi tarjoamme asiakasomistajille erilaisia tuote-etuja.

 

Tervetuloa hyville kaupoille!



Takaisin